Astuttiin skattehusetiin eli verotoimistoon sisään. Touhu muistutti muurahaispesää ja meikäläinen alkoi heti pään raapimisen. Palvelutiskejä oli joka suunnassa ja joka lähtöön. Hetki pyörittiin ympyrää ja sitten löytyi oikea luukku. Tervehdin elämäänsä pettyneen oloista naista. Nainen vastasi syvällä huokauksella. Nainen yritti dialogia ruotsin kielellä, mutta vaihtoi pian englantiin, kun kysyvä katseeni paljasti kielitaidottomuuteni.

Ihmeekseni paperiasiat hoituvat sukkelasti ja nainen tiskin takana heltyi hymyilemään minulle, esitettyäni kauniit kiitokseni hyvästä palvelusta.

Pakarinen odotteli sivummalla, mutta keräsi huomiota raivokkaalla nenän kaivamisellaan. Hetken näytti siltä, että sillä oli käsi kyynärpäätä myöten sieraimessa.

- Mennääs vetään ensin läskiä naamaan, että jaksetaan läiskiä biljardia, sanoi Pakarinen.

- Vastahan me äsken syötiin?

- No se oli äsken, mutta nyt on nyt.

Kohautin olkapäitäni ja ihmettelin sen ruokahaluja. Turbaanipäinen partasuu tuli kiihkeästi selittämään meille jotain ja heilutteli jonotuslappua kourassaan. Berätta, berätta se hoki. Pakarinen kuuli tahallaan väärin, eli beretta, beretta ja teki sormistaan pistoolin ja hoki nio millimeter, ja jaa. Turbaanipäisen silmät laajenivat ja Pakarinen viittoili oven suuntaan ja hoki jag fixar, jag fixar. Turbaanipäinen päästi ilmeisesti jonkin nopean rukouksen suustaan ja poistui kiireesti meidän vaikutuspiiristä. Olin sanaton ja oletin ympärillämme käydyn kiivaan kuiskuttelen johtuvan meistä. Pakarinen lähti ulko-ovia kohti ja minä, luultavasti posket punottaen perässä.

Istuttiin hampurilaisravintolassa ja käytiin läpi Eastwoodin länkkäreitä. Vain muutaman dollarin tähden analysoitiin tarkasti ja olimme yhtä mieltä, että se oli ”Clintanin” paras leffa. Asettelimme elokuvan kohtauksia nykypäivään ja vallitsevaan hetkeen. Olimme vuorotellen pääosassa ja Medborgarplatsen muuttui hetkessä veriseksi taistelukentäksi. Pakarinen ehdotti, että verotoimiston turbaanipäinen mies voisi olla Lee van Cleef. Mainitsin Pakariselle epäilyksestäni, että miespolo luuli varmaan tulevansa ammutuksi. Pakarisen mielestä epäilyni olivat aiheettomia.

Oltiin murkinoitu ja olin vielä syvällä elokuvan kiehtovassa maailmassa, joten en kiinnittänyt huomiota päästämääni äänekkääseen röyhtäisyyn.

- Vilken svin, Pakarinen sanoi toruvaan ääneen ja yritti pitää naamaansa peruslukemilla.

Mulla ei pokka enää pitänyt vaan hillitön naurukohtaus jyräsi vastustamattomasti itsehillintäni. En jaksanut enää välittää siitä, että toisen kerran tunnin sisällä sain osakseni useita paheksuvia katseita.

Seisoin pysäkillä. Useampikin muutaman nuoren, mutta toisistaan erillään pysyvä jengi odotti kanssani bussia tulevaksi. Suurin osa tulevista kanssamatkustajistani oli päissään kuin ankat. Mietin, että minkälaista meno olisi viikonloppuisin ja kuinka jätkän sitten käy?

Linja-auto tuli ja annoin suosista tilaa hätäisimmille. Pari kaveria yritti matkustaa ilman lippua, mutta bussikuski pisti kaverit ojenukseen. Istahdin alas ja katselin muka ajatuksiini uppoutuneena ikkunasta, mutta sisimmissäni olin varuillani kuin säikky rusakko. Bussi lähti pysäkiltä ja minä siirsin katseeni bussin valotauluun, joka ilmoitti seuraavasta pysäkistä. Elias oli opastanut minua, että millä pysäkillä pitäisi loikata pois. Teki mieli nukkua, mutta punatekstinen valotaulu piti minut hereillä.

Matka sujui rauhallisesti ja vihdoin tuli aika nousta bussista. Isompi nuorisoporukka jäi samalla pysäkillä pois ja taas pelko valtasi hetkeksi mieleni. Pelkoni oli kuitenkin turhaa, koska jengi lähti heti eri suuntaan kuin minä. Kävellessäni Pakarisen kämppää kohti yritin oikein syvällisesti pohtia, että kuinka todennäköistä olisi joutua jonkun nuorisoporukan piestäväksi. Tulin lopputulokseen, että ei kovinkaan todennäköistä vaan alitajuntaani oli pesiytynyt ennakkoluuloja. Minulle kerrotut tarinat Tenstan pahamaineisuudesta olivat siis tehneet tehtävänsä.

Vedin oven kiinni ja aloin repimään bootseja jalasta. Hämärässä erottuva sänky oli sen hetken unelmieni täyttymys. Heitin vaatteet myttyyn lattialle ja loikkasin sänkyyn. Uni tuli heti.

Silmät totuttelivat huoneeseen tulvivaan päivänvaloon. Olo tuntui raukealta ja hyväntuuliselta. Teki mieli venytellä ja käännyin kyljelleni. Voi vittu, pääsi suustani ja pomppasin salamana pystyyn. Olin unohtanut, että Pakarinen nukkuu samassa sängyssä ja ohikiitävän hetken olin ns. tappituntumalla. Mulle tuli tarve raapia itseäni ja siinä lattialla pompotellessani löin vielä polvenkin pöydänkulmaan ja jatkoin kirosanojen vuodattamista. Pakarinen heräsi mekkalointiini ja voisin väittää, että se tajusi heti mistä riehumiseni johtui.

- Pistä kahvit, se mumisi

- Ok.

- Miten olis aamupanot, se kysyi ja päästi mielipuolisen naurun päälle.

- Voi jumalauta sun kanssa, äsykäsin.

- Älä ny leikistä suutu.

Kerroin Pakariselle, että voisimme myös puheissamme pysyä heterolinjalla, mutta se moitti mua ahdasmieliseksi tosikoksi. Sitten se alkoi hyräilemään, että ”voiko päivä ihanammin alkaa” ja jatkoi heti perään ” kun saa hyväillä nuoren miehen karvaista jalkaa.” Pakenin vessan, mutta Pakarinen epäili minun menevän tyydyttämän piiloteltuja halujani ja vessan ovi ei pystynyt peittämään sen räkäistä naurua. Suorittaessani aamupökälöintiä minuakin alkoi jo hymyilyttämään.

Aamupala, joka rakentui pannullisesta kahvia ja näkkäristä, jonka päälle oli siivutettu HK:n sinistä sinapilla kuorrutettuna oli nautittu ja nautiskelimme aamu tai oikeastaan päiväsauhuista. Keskustelimme päivän ohjelmasta. Sovittiin, että ensin hoidetaan mun paperiasiat kuntoon ja sitten painutaan Pakariseen mainostamaan peliluolaan. Olo tuntui letkeältä ja tunsin olevani taas jätkä maailman turuilla ilman juuria.

Olin kolannut sitä hemmetin kokolattiamattoa kaksi tuntia ja urakka oli valmis. Abu oli imuroinut paljon pienemmän alueen kuin minä ja ajattelin, että tässä maksellaan heti oppirahoja. Kun imurin äänet olivat vaienneet, niin Musse ilmestyi jostain ja kertoi olevansa sopivasti valmis omien siivoustensa kanssa ja nyt olisi sitten tauon paikka.

Istuttiin tupakkahuoneessa ja mun selkä kapinoi kokemastaan kohtelusta. Kaksi tuntia takana ja en ikinä olisi voinut kuvitella siivoomista niin rankaksi puuhaksi. Musse alkoi kertomaan naisseikkailuistaan Suomessa, mutta kaatotarinat keskeytyivät heti alkuunsa, kun tupakkahuoneeseen tuli iso musta mies. Mies tervehti iloisesti Mussea, mutta nyökkäsi ainoastaan Abun suuntaan ja Abu poistui heti tupakkahuoneesta. Minut huomattuaan mies tuli ojentamaan kättään ja tervehtimään. Vedin taas vakiorepliikit englanniksi ja mies kertoi arvostavansa suomalaista työvoimaa. Mies kertoi nimekseen Elias ja tulevansa Eritreasta. Hän oli siis Abun maanmies, mutta kovasti oli outoa miesten äskeinen käyttäytyminen. Olin ihmeissäni, kun Elias alkoi kyselemään Suomen vaalijärjestelmästä ja jne…Sitten Elias kertoi, että hotellissa työskenteli muitakin suomalaisia ja he varmaan ilahtuvat kuullessaan uudesta suomalaisesta. Ajattelin taas, että just joo ja tapahtumat hissillä palasivat mieleeni.

Elias poistui ja Musse kertoi miehen olevan respan yövuoron esimies. Kysyin Musselta, että miksi Abun ja Eliaksen kohtaaminen oli niin jäätävä, nehän oli sentään samasta maasta kotoisin. Musse kertoi, että ne oli eri heimoista ja heimot olivat sodassa keskenään. Eri heimoista?? Mä meinasin revetä siihen paikkaan ja yritin etsiä Mussen kasvoilta vihjettä mahdollisesta vitsistä. Musse vaakutti puhuvansa totta. Uskotaan sitten ajattelin, koska Eritrean poliittinen tilanne oli jäänyt mun uutis-seurannassa pahasti pimentoon.

Musse ilmoitti tauon päättyneeksi. Abu tempaistiin savuttomalta puolelta jengiin mukaan ja Musse jakoi työtehtävät. Mut ja Abu määrättiin tyhjentämään yökerhon vessojen roskakorit. Katsoin kysyvästi Abuun. Se viittoili seuraamaan perässä ja mun päärynä kehitti taas pahoja aavistuksia.

Odoteltiin Abun kanssa vessojen edustalla ja mua hävetti. Mun mielestä meitä katseltiin joka suunnasta halveksivasti ja odotin koska ensimmäinen juopunut tulee laukomaan jotain hilpeätä. Kohta odotukseni palkittiin ja tukevassa humalassa horjuva pukupelle tuli örveltään mulle jotain mitä en ymmärtänyt. Yritin olla kärsivällinen, mutta sitten äijä alkoi tökkimään sormella mun rintaani. Vitutus oli huipussaan ja ajattelin ottaa äijää niskasta kiinni ja vetää sen naaman kuvan tapettiin. Väkivallan töiltä vältyttiin, kun munapääksi ristimäni vahti saapui paikalle. Munapää otti äijän hoitoonsa ja mä huokasin helpotuksesta. Abu vaan hymyili onnellisena vieressä.

Vessat saatiin hoidettua ja Abu kertoi loppuyön olevan helppoa puuhastelua. Näinköhän, epäilin, mutta pidin mölyt mahassa. Palattiin takaisin ensimmäiseen kerrokseen. Musse oli odottelemassa ja tivasi Abulta, että miksi meillä kesti niin kauan. Sitten se alkoi taas jakaan tehtäviä ja voi jumalauta, että mulle lyötiin taas imuri kouraan. Nyt saisin hinkata katutason ravintolan kokolattiamattoa. Ajattelin hetken, että suhteestani imurin kanssa oli rakentumassa niin vankka, että kohta me varmaan muutetaan yhteen.

Ravintola oli pimeänä, mutta yhdessä pöydässä näkyi vielä istuvan porukkaa. Aloitin pistorasian etsimisen, mutta ilman tulosta. Pyörimiseni imurin kanssa herätti pöydässä istuvan porukan mielenkiinnon ja sieltä hihkaistiin jotain ja jouduin taas esittämään osaamistani englannissa. Porukka oli ravintolan henkilökuntaa, joka palkitsi itseään muutamalla olusella. Mulle opastettiin pistorasian paikka, mutta sen enempää dialogia ei jatkettu.

Olin imuroinut kokolattiamaton ja moppaillut ravintolan puulattian, kun Musse tuli hakemaan paussille. Musse kertoi, että nyt pidetään pitkä tauko ettei olla liian aikaisin valmiita. Musse selitti, että jäljellä oli enää pari pikku hommaa. Katsoin kellosta, että me oltiin painettu hommia viisi tuntia ja liksa tulisi kahdeksan mukaan. Tässähän pääsee tuntipalkoille laskeskelin, mutta se tuntui sillä hetkellä toisarvoiselta, koska olin aivan kuitti.

- Missä asut, Musse kysyi ja sytytti tupakan.

- Tenstassa.

- Mikä bussi sinne menee?

- En tiedä.

- Et tiedä? No millä sä meinaat kotiin mennä?

- Tunnelbaanalla.

Musse katsoi mua kuin vähäjärkistä. Sitten se selitti, että me oltaisiin kohta valmiit, mutta tunnelbaanat ei kulje vielä hyvään toviin. Ei hemmetti, mä olin kuvitellut, että ne painaa vuorokaudet ympäriinsä.

- No voithan sä tietysti odottaa täällä, että junat alkaa kulkeen, mutta ota selvää yöbusseista. Kysy Eliakselta, se on asunut Tenstassa.

Puntaroin vaihtoehtojen välillä. Halusin nukkumaan eikä notkuminen hotellilla kiinnostanut. Toisaalta, mulla ei ollut harmainta aavistusta yöbussilla matkailusta tai siitä milloin ja missä mun pitäisi jäädä bussista pois. Päätin kuitenkin satsata yöbussiin.

Mielikuvitukseni tasaantui junan syöksyessä tunnelista laiturille. Nousin vaunuun ja huokaisin helpotuksesta. Juna lähti liikkeelle ja minä vajosin ajatuksiini. Tuleva yö jännitti, mutta uskoin selviytyväni kunnialla.

Vaunussa oli muutama matkustaja minun lisäksi ja jokainen heistä näytti jotenkin masentuneelta. Ikään ja sukupuoleen katsomatta jokaisella oli alistunut ilme kasvoillaan. Yritin hymyillä itselleni ikkunan välityksellä.

Juna pysähtyi taas kerran ja vaunu tyhjeni matkustajista minä mukaan lukien. Jäin taas muiden tönittäväksi, kun en ollut varma oikeasta ilmansuunnasta. Valitsin suunnan vasemmalle ja liityin vaitonaisen porukan jatkoksi. Muutama kerros noustiin ylös ja sitten tiesin olevani oikealla tasolla, mutta pää pyöri taas kuin tarhapöllöllä. En ollut taaskaan varma, että mihin suuntaan pitäisi lähteä ja vaihtoehtoja oli monta. Pari kertaa lompsin harhaan, mutta sitten oikea ulosmeno löytyi ja pistin heti tupakaksi ulkoilmaan päästyäni.

Olin henkilökunnan sisäänkäynnin luona. Vedin syvään henkeä ja painoin ovipuhelinta. Kohta miesääni vastasi ja minä aloin sönköttämään englantia. Miesääni vaihtoi Ruotsin Englantiin ja ilmoitti, että vahti tulisi kohta avaaman oven. Päänsä kaljuksi ajellut keski-ikäinen mies tuli avaaman oven. Miehen kallonmuoto muistutti kananmunaa ja ristin miehen mielessäni munapääksi. Kerroin munapäälle kuka olen ja hän toivotti minut ystävällisesti tervetulleeksi. Vau, ajattelin. Munapää kertoi järjestävänsä minulle tilapäisen kulkukortin ja sanoi yhden työkaverin jo odottavan minua. Seurasin munapäätä henkilökunnan taukotiloihin. Tupakkahuoneessa istui sporttisen näköinen musta kiharapää. Vaatetus paljasti heti miehen siivoojaksi. Munapää kertoi minun olevan uusi yösiivoja ja jätti meidät sitten kahden.

Käteltiin ja mies kertoi nimekseen Mustafa, mutta kaikki kutsuivat häntä Musseksi. Muistelin mussen tarkoittavan hiirtä, mutta en ollut asiasta varma. Mies puhui hyvää englantia.
- Olet siis suomalainen?
- Yeah, vastasin rehvakkaana.
- Aa, Jari Litmanen, Musse nyökytteli.
No hemmetti, ajattelin meidän tulevan hyvin juttuun, koska Musse vaikutti futismieheltä. Musse oli marokkolainen ja yritin kuumeisesti miettiä marokkolaista jalkapalloilija, mutta eipä tullut mieleen. Mietin, että olisiko se loukkaus häntä kohtaan, tuskinpa. En ehtinyt asiaa enempää miettiä, kun Musse lykkäsi minulle hotellin logolla varustetun t-paidan ja käski mennä vaihtamaan vaatteet. Sitten voitaisiin jutella lisää.

Hissille kävellessäni ajattelin, että tästähän tulee vielä hyvä juttu. Hississä olinkin sitten täysin hukassa. Nappuloissa luki jotain hemmetin miinus ykköstä ja miinus kakkosta ja mulla ei ollut harmainta aavistusta, että mitä pitää painaa. Hetken ajattelin mennä pyytämän Mussea apuun, mutta hylkäsin ajatuksen. Pitäisivät mua vielä tyhmänä. Painoin mielestäni loogisinta vaihtoehtoa ja hissi nytkähti liikkeelle. Hissi pysähtyi ja astuin ulos. Paikka näytti tutulta, mutta ei se ollut sama, joka mulle oli päivällä näytetty. Voi perse mikä tunari, solvasin itseäni. Jätkä eksyy työpaikassaankin. Toinen hissi pysähtyi samaan kerrokseen ja ulos astui ikäiseni jätkä. Jätkä kummasteli mua ja sanoi jotain, mutta en mä ymmärtänyt mitään. Olin nolona ja yritin sönköttää sille englantia, mutta en päässyt lauseessani loppuun.
- Oletko suomalainen, jäbä kysyi suomenkielellä.
- Joo, vastasin ilahtuneena. Yritin lyödä asiaa leikiksi ja kerroin olevani eksyksissä.
- Jatkossa puhutaan sitten ruotsia tai sitten ollaan puhumatta. Mulle et tuu suomeksi jutteleen.
- Siis mitä vittua, kysyy nimimerkki epätietoinen, sain sanottua.
- Niin, että suomea ei sitten jatkossa puhuta.

Olin puulla päähän lyöty. Jätkä aukasi mulle hissin oven ja painoi nappulaa. Hissi lähti liikkeelle ja mä olin aika väkivaltaisessa mielentilassa. Astuin hissistä pihalle ja nyt paikka näytti oikealta. Porhalsin pukukoppiin ja omalle kaapilleni. Paiskoin vaatteita peltikaappiin ja mietin tuohtuneena, että mikä helvetti näitä suomalaisia tässä maassa oikein riivaa. Ruotsalainen munapää oli ystävällinen samoin marokkolainen Musse, mutta suomalaiset on ihan perseestä. Pukuhuoneen ovi aukaistiin ja kohta kaappirivistöjen takaa tuli esiin hyvin musta mies. Mies oli lyhyt ja vähän itseäni vanhempi. Mies nyökkäsi minulle ja minä hänelle. Vedin hotellin logolla varustetun t-paidan päälleni. Mies huomasi paitani ja kiiruhti hymyssä suin kättelemään. Melkein pelästyin miehen innokkuutta. Taas mulle selvitettiin kovasti jotain, mutta en ymmärtänyt mitään. Vaihdettiin englantiin ja mies toivotti tervetulleeksi. Kertoi nimekseen Abu ja olevansa Eritreasta. Hän oli kollega. Olin Abun tulosta hyvilläni, koska olisin varmaan taas eksynyt oikeaa kerrosta etsiessäni. Kun Abu oli saanut vaatteet vaihdetuksi, elehdin hänelle, että hän ensiksi. Hyvä tapa peitellä tietämättömyyttään ja eikun Abun peesiin.

Musse karisti savukettaan ja minä kaivoin omat tupakat esiin. Abu ei ollut nikotiinin orja. Musse ja Abu kyselivät minulta Suomesta ja yritin parhaani mukaan mainostaa kotimaatani. Kaverit kertoivat, että työpaikalla oli myös muita suomalaisia ja se varmaan tekisi oloni kotoisaksi. Just joo, ajattelin ja palasin äskeiseen kohtaamiseen hisseillä. En kuitenkaan maininnut asiasta. Kuuntelin Mussen ja Abun jutustelua ja minusta alkoi tuntumaan, että näiden kahden välillä oli jokin jännite. Huomasin myös, että Musse oli olevinaan jengin pomo. Musse osoitti kelloa ja ilmoitti, että olisi aika aloittaa työt.
Hissin ovet aukesivat ja seurasin Mussen ja Abun perässä isoon keittiöön. Kaverit edelläni pomppasi ilmaan, kun perässä vetämäni imuri osui pöydänjalkaan ja iso metallikulho putosi lattialle. Kohautin olkapäitäni ja levittelin käsiäni. Matkaa jatkettiin keittiön heiluriovista ja tultiin hotellin pääruokasaliin. Tila oli valtava ja pahat aavistukset lähtivät liikkeellä, kun katsoin koko lattia-alan peittävää kokolattiamattoa ja sitten imuriani. Vähän helpotti, että meitä oli kolme pölynimurilla aseistautunutta. Helpotukseni jäi lyhytaikaiseksi. Musse selitti, että samassa kerroksessa sijaitsi hotellin konferenssihuoneet ja tapana on, että toinen hoitaa ne ja toinen imuroi sillä aikaa ravintolasalin. Nyt homma kävisi joutusaan, kun meitä oli kolme. Arvioin imuroitavaa alaa ja mietin sen ottavan monta tuntia. Mainitsin asiasta Musselle, mutta se käski siivoamaan silmillä. Musse pomotti mut ja Abun hoitamaan ravintolasalin ja lähti itse konferenssihuoneita siivoamaan.

Abu näytti keskisormea Mussen selälle ja hymyili minulle kuin salaliittolaista etsien. Kohautin olkapäitäni ja lähdin etsimään pistorasiaa

Astuimme maanalaisen sylistä päivänvaloon. Piti siristellä silmiä. Tenstan tori elämöi edessäni ja tunnelma oli kaikkea muuta kuin pohjoismaalainen. Hedelmäkauppiaat kosiskelivat asiakkaita ja jo ensisilmäyksellä näki, että pienellä alueella kohtasi lukematon määrä eri kulttuureja. Ihmiset vaikuttivat välittömiltä ja iloisilta. Muistin Pakarisen maininneen Tenstan rennosta meiningistä ja olin heti valmis allekirjoittamaan sen. Tunsin itseni taas hyväntuuliseksi. Tori jäi taakse, kun jatkoimme matkaa Casa Pakariseen.

- Mitä jätkät, murahti yksi talon seinään nojaavista miehistä.

- Pahat mielessä, vastasi Pakarinen miehille.

- Se on oikein, lähdetäänkö Inariin poroja nussiin, huusi pyörätuolissa istuva luuranko.

- Kyllähän tässä vähän porottaa, mutta on hirveä ikävä, vastasi Pakarinen.

Minulta meni hetki, kunnes ymmärsin Pakarisen vitsin. Miesporukasta sitä ei ymmärtänyt kukaan. Jatkoimme matkaa ja Pakarinen vastaili äänettömiin kysymyksiini. Hän selitti, että Tenstan tumma väestö tuli kuka mistäkin, mutta kaikki valkoinen porukka tuli Suomesta, joten valkoista kaveria tervehdittiin aina suomenkielellä. Ruotsalaisia ei Tenstassa kuulemma asusta. Tenstassa on Tenstan lait jatkui opastus ja suomalaisten kanssa saattoi heittää juttua, mutta syvempää ystävyyttä kannatti välttää.

- Sisään vaan, vaikkei seisoskaan, Pakarinen heitti ja avasi minulle Ulko-oven.

Kiivettiin rappusia ja Pakarinen kaivoi avaimia taskusta. Lukko hyväksyi avaimen ja astuttiin Casa Pakariseen. Asunto oli siisti, mutta pieni ja katseeni pysähtyi sänkyyn. Yllätyin reagointiani, joka ei ollut sadattelua vaan huvittuneisuutta. Tuossa me äijät sitten nukutaan vierekkäin seuraavat kuukaudet. Mua tosissaan nauratti. Visioni tulevasta katkaistiin.

- Lähdetään torille haukkaan kebabit ja sitten sinne työhaastatteluun. Aika rientää.

Olimme Tenstan pappilassa, siis kebabilassa. Pakarinen viittoili oman tilauksensa ja mä päätin väläyttää ruotsinkielen osaamistani. Tilasin kebabin perunamuusilla. Ihmettelin, miksi myyjä virnisteli minulle tilaukseni kuultuaan. Tämä sama tuli toistumaan aina, kun asioin kyseisessä ravitsemusliikkeessä ja tilasin kebabin perunamuusilla. Syy myyjien virnistelyyn selvisi minulle vasta aikojen päästä. Kaikki johtui väärästä vokaalin ääntämisestä, eli tilatessani kebabia perunamuusilla, tilasinkin ääntämisestäni johtuen kebabin pimpillä!
Nyt voinkin sanoa, että palvelu kyseissä puljussa oli surkeata, koska en ikinä saanut sitä mitä tilasin, vaan annokseni tarjoiltiin perunamuusin kera.
Mässytin annostani ja mietin edessä olevaa työhaastattelua tai oikeammin mietin alkavaa uraputkeani siivouksen parissa. Yösiivoja olisi tuleva tittelini, joten se siitä statuksen loisteesta. Kokemus kait sekin? Pakarinen mätti lihaa naamaan ja röyhtäili perään.
Siirryttiin ulkosalle ruokasavuille. Tuttu silhuetti oli tullut päivystämään ostoskeskuksen eteen. Luuranko istui pyörätuolissaan ja tuntui toistavan mantraansa Inarin poroista. Mainitsin asiasta Pakariselle ja tämä kertoi että pyörätuolimies päätti aina lauseensa porojen kanssa pelehtimiseen. Katsoin luurankoa, joka otti pitkää huikkaa pullosta. Ei käynyt kateeksi, mutta en myöskään tuntenut itseäni paremmaksi ihmiseksi. Pyörätuolimiehen ympärille oli kokoontunut pieni porukka. Ajattelin, että siirtolaisperkeleiden kokous.

Taas istuttiin tunnelin pimeydessä. Pakarinen toimi matkanjohtajana ja kertoi, että pari asemaa ja sitten loikataan baanasta pois. Vaunussa oli hiljaista ja ihmiset näyttivät uneksivilta. Yritin taas painaa asemia mieleen ja muodostaa jonkinlaista karttaa päässäni. Kädessäni oli päivittäin ilmestyvä ilmaislehti, jolla päätin aloittaa kielitaitoni kohentamisen. Olin tutkinut lehden etusivua ja todennut, että tekemistä riittää. Mielikuvissani käärin hihat ylös.
Baana pysähtyi ja nousin Pakarisen perässä vaunusta ulos. Taas yksi kallioon louhittu asema ja rullaportaat ylös ja alas. Rullaportaissa liukuessani mietin, että tätäkö seuraava vuosi on? Yöt töissä, päivät unessa ja niiden väli maan alla, jätkästä luolamieheksi.
Silmät totuttelivat taas aurinkoon ja kaivoin tupakat taskusta. Huomasin olevani jännittynyt vaikka uskoin selviytyväni tulevasta työhaastattelusta kunnialla. Imin tupakkaani kuin tuttia ja heiluttelin lehteä kädessäni. Pakarinen painoi menemään kuin Kononen ja minä perässä.
Kyltti seinässä kertoi meidän löytäneen oikean osoitteen. Siivousfirman konttori sijaitsi kerrostalon pohjakerroksessa. Laskeuduimme portaat ja käytävän päässä näkyi konttorin ovi.

- Odota vähän, sanoi Pakarinen naama kiristyneenä.

Tiesin mitä tuleman piti. Pakarinen päästi hirveän pierun ilmoille ja mulla sekosi täysin pasmat. Emme olleet yksin rappukäytävässä, vaan ylläkerroksista kuului vanhan naisen syvästi paheksuva ääni – Vilken svin! Kielitaitoni riitti tuon tulkkaamiseen ja arvelin, että Pakarisen toimet eivät parantaneet suomalaisten mainetta tämän talon asukkaiden keskuudessa. Pakarinen viittoili, että takaisin ulos ja näin sen naamasta, että hepuli teki tuloaan.
Päästiin ovesta ulos ja Pakarinen räjähti nauramaan. Se piteli vatsaansa ja oli kippurassa. Minä odotin, että koska vanha rouva astuu ovesta pihalle. Yhdyin kuitenkin Pakarisen ilonpitoon enkä huomannut ulko-oven aukeamista.
Ovesta ei kuitenkaan astunut vanha rouva vaan hyvin jämäkän näköinen keski-ikäinen mies.

- Ootteko te suomalaisia, mies kysyi tiukalla sävyllä.

- Joo, vastasin ja yritin skarpata, mutta pelkäsin pahinta, koska Pakarinen katsoi minua ilmeellä, joka viestitti uuden hepuliaallon tulemisesta.

- Jumalauta! Jätkät on päissään keskellä kirkasta päivää, miehen sävy oli muuttunut tiukasta tylyyn.

- Ei varmasti olla, mutta vanha vitsi alkoi naurattamaan.

Mies katsoi minuun arvioiden sanomani todenperäisyyttä. Sain koottua itseni ja loin murhaavan katseen Pakariseen. Mies sytytti savukkeen ja minä tein samoin.

- Mitäs jätkät täällä norkoilee?

- No tulin töitä kysymään. Oletko mahdollisesti töissä tuossa siivousfirmassa?

- Toinen omistaja, kuului vieläkin tyly vastaus.

Yritin esittää rentoa, mutta tuumin, että alku olisi voinut olla parempikin. Penkille istunut mies vaikutti tosi jämyltä mieheltä, joka tiesi paikkansa ja arvonsa. Kädet ja kaula kiilsivät kultaa. Huomasin miehen poraavan tuimaa katsettaan sieluni läpi. Olisin halunnut haihtua pois. Yritin miettiä kuumeisesti seuraavaa siirtoa.

( Lisätty 6.3.07 )

- Niin, että töitä tulin kysymään, sanoin kun en muutakaan keksinyt.

- No johan sä sen sanoit, mies sanoi ivallisella äänellä ja puhalsi savupilven suustaan. Oletko kauan asunut Ruotsissa?

- Aamulla tulin laivasta pihalle.

Mies alkoi nauramaan ja ihmettelin, että mikä siinä nyt niin hauskaa on. Mua alkoi tosissaan ottaan päähän. Teki mieli lähteä pois siltä seisomalta ja toisaalta taas teki mieli antaa äijälle kyytiä. Jälkimmäinen olisi toisin voinut jäädä tekemättä, koska äijällä oli kokoa minä potenssiin kymmenen.

- No mitäs pahaa sä Suomessa olet tehnyt, kun tänne piti lähtee?

- En mitään, mutta mulla on välivuosi opiskeluissa ja ajattelin viettää sen täällä.

- Älä paskaa puhu!

Mietin, että Pakarisen avustuksella äijän saisi ojennukseen. Huomasin Pakarisen ilmeestä, että se luki mun ajatukset oikein.

- No lähdetään konttorin puolelle. Jatkat paskanjauhantaa sitten mun kumppanin kanssa.

Mentiin ovesta sisään ja tein pikakelausta päässäni. Olin toki kuullut monia juttuja ruotsalaisten asenteesta suomalaisiin, mutta että suomalainenkin suhtautuu näin suomalaiseen. Toisekseen elin uskossa, että ruotsalaisten asenne suomalaisia kohtaan oli muuttunut sitten 70 – ja 80- luvun.
Hämmästyin konttorin kokoa. Monta erillistä huonetta ja iso keittiö. Pieni varastokin tiloissa näytti olevan ja sieltä tulvi sekoitus erilaisten pesuaineiden tuoksua. Äijä viittoili mua perimmäiselle huoneelle.

- Täällä olisi taas pari pahaa töitä hakemassa, äijä huikkasi huoneeseen.

- Niin, se on toi pienempi paha, joka töitä hakee en minä, Pakarinen sanoi ja nyökkäsi minua kohti.

Astuin huoneeseen. Pöydän takana istui isokokoinen, mutta tyylikkään ja lempeän näköinen mies. Mies nousi tervehtimään ja minä yritin lisätä voimaa kädenpuristukseen, antaakseni jämäkän jätkän kuvan. Mies meni heti asiaan.

- Onko sinulla aikaisempaa kokemusta siivousalalta?

- No ei oo, mutta tuskinpa toi kovin vaikea homma on oppia, vastasin rehvakkaan jätkän asenteella.

Näin miehen ilmeestä, että rehvakas vastaukseni ei ollut onnistunut.

- Niin, moni kuvittelee siivousta helpoksi työksi, mutta voin heti kertoa, että sitä se ei ole, mies jatkoi rauhallisella äänellä.

- Tarkoitin, että olen nopea oppimaan uusia asioita, onnittelin mielessäni itseäni sujuvasta tilanteen korjaamisesta.

- Meillä olisi tarvetta yösiivoojalle hotellissa, että koska voisit aloittaa?

No jo on nopeata toimintaa hämmästelin.

- Vaikka heti, sanoin huolettomasti.

- Ok, Paavo saa lähtee käyttään sua heti hotellilla ja illalla aloitat sitten yhdeksältä.

Nyökkäsin, kun en saanut sanaa suustani. Huomasin hätääntyväni, sillä olin kuvitellut viettäväni muutaman päivän kaupunkiin tutustuen ja rennosti ottaen. Kirosin mielessäni, mutta en uskaltanut sanoa vastaankaan, koska pelkäsin menettäväni juuri saadun työpaikan. Olisin tarvinnut kunnon yöunet, koska laivassa unet jäi neljään tuntiin ja nyt jo väsytti valmiiksi. Jämy mies, siis Paavo nimeltään, viittoili ovella lähtemisen merkiksi.
Istahdin autoon Paavon viereen ja Pakarinen takapenkille. Nahka narisi takapuolten alla ja auton keulaa koristi johtotähti.

- Onpa sulla komea auto, sanoin ja huomasin mielisteleväni.

- Viitti Ladallakaan ajaa, kun on Mersuun varaa.

Myötäilin kuuliaisesti perässä. Peruutuspeilistä näin, että Pakarinen runttasi etusormeaan sieraimeen.
Ajomatkan aikana Paavo vastaili kysymyksiini jo huomattavasti leppoisammin. Kyselin tulevista työkavereistani ja Paavo kertoi, että päivävuorossa oli suomalaisia töissä ja samoin työnjohtaja ja hotellin emäntä olivat suomalaisia, mutta nämä työskentelivät ainoastaan päivisin. Yövuorossa työskenteli kaksi siivoojaa, tosin nyt määrä olisi kolme, kunnes osaisin hommani kunnolla. Yösiivoojat tulivat Marokosta, Bangladeshista, Etiopiasta ja joskus olisi joku virolainenkin tuuramassa.
Paavo veti Mersun vinoparkkiin taksipaikalle hotellin pääoven eteen. Noustiin autosta ja marssittiin Paavon perässä sisälle. Mua alkoi jännittämään.
Paavo nyökkäili hotellin vastaanottovirkailijoille. Nämä nyökkäilivät takaisin, mutta mun mielestä ne katsoi minua ja Pakarista kuin teuraaksi vietäviä. Tultiin henkilökunnan taukotiloihin. Puheensorina katkesi hetkeksi, kun uteliaat kasvot kääntyivät katsomaan meitä, mutta pian sorina jatkui uudestaan. Taukotilan perälle oli rakennettu läpinäkyvä tupakkahuone. Tupakoimassa istui kolme vanhempaa naista. Paavo avasi käryttämön oven.

- Päivää prinsessat. Toin teille uuden orjan näytille. Hyvässä lihassa näkyy olevan ja kovasti kehuu olevansa ahkera, että tehdäänkö kaupat, Paavon kysyi hunajaisella äänellä.

- No kumpikos näistä on se orja, yksi naisista kysyi hihitellen ja tumppasi savukkeensa.

Tuumin, että huumorintajuttomampi olisi voinut loukkaantua noista puheista, mutta tuskinpa nuo pahaa tarkoittivat. Esittelin itseni ja mietin, että herrasmiehen rooli ei kolmesta naisesta huolimatta istunut tupakkahuoneeseen, joten valitsin taas jätkän osan.

- No mitäs pahaa sä olet tehnyt, että tänne olet joutunut, mielestäni vanhin naisista kysyi.

- Kuinka niin, kysyin hämmentyneenä.

- Ei se Ruotsissa kait vielä pahoja ole ehtinyt tekeen, kun se on vasta aamulla tullut laivasta pihalle, Paavo sanoi.

- No Suomessa olet sitten asiasi sotkenut, kun tänne täytyi muuttaa, vanhin naisista jatkoi.

- Enkä ole. Mulla on välivuosi opiskeluissa ja ajattelin viettää sen täällä, toistin itseäni.

- Älä viitti! Ei tänne kukaan enää Suomesta muuta ja tuu näihin hommiin, jos ei ole pakko, vanha nainen sanoi vihaisesti.

Mulla meinas palaa käämit totaalisesti. Kaikki tivaa, että mitä pahaa olen tehnyt. Eikä näköjään mene jakeluun, että puhtaasta seikkailunhalusta lähdin Ruotsiin. Mua alkoi pahasti epäilyttämään koko juttu, jos suomalaisten suhtautuminen on tätä, niin minkälainen on sitten ruotsalaisten? Tunsin koti-ikävää ja olin vasta muutaman tunnin asunut Ruotsissa.

- No selitä mitä selität, kunhan hoidat työsi. Oletko aikaisemmin siivonnut?

Aikaisemmasta viisastuneena kerroin ettei minulla ollut kokemusta siivoamisesta, mutta mainostin olevani nopea oppimaan uusia asioita.

- No pojat opettaa sua sitten pari yötä ja katsokin, että kuuntelet mitä ne sulle kertoo.

Sitten mulle esiteltiin pikaisesti paikkoja. Näytettiin henkilökunnan sisäänkäynti ja ovipuhelin, millä pyytäisin vahtia avaamaan oven. Pukuhuone oli kolkko, mutta löytyi sieltä sentään tyhjä kaappi mulle. Hissillä mentiin ylös –alas ja mä olin totaalisen sekaisin kaikesta, ajasta ja paikoista. Väsytti ja vitutti.
Kierros hotellissa oli ohi ja palattiin Paavon autolle. Lähdettiin ajamaan takaisin konttorille. Pakarinen ja Paavo puhelivat keskenään. Mulle tuli mieleen etten ole muistanut kysyä palkastani. En viitsinyt sitä Paavolta kysyä. Konttorilla oleva Paavon kumppani, jonka nimeä en enää edes muistanut tuntui mielekkäämmältä vaihtoehdolta palkkauteluihin. Aivot maalasivat kuvaa tulevan yön painajaisesta, mutta päätin etten anna periksi.

Saavuttiin takaisin konttorille. Paavo oli ajomatkan aikana maininnut työsopimuksen allekirjoittamisesta. Olin kysynyt, että millä kielellä työsopimus on ja Paavo kertoi sen olevan ruotsinkielinen, tietysti. Paavo mainitsi, että sopimus on ammattiliiton standardien mukainen, että poika vetää ihan rauhassa nimensä alle.
Katselin pöydällä makaavaa sopimusta ja yritin etsiä siitä kouluruotsistani tuttuja sanoja. Ainoa löytämäni ja usein toistava sana oli och. Nyt muistin vastapäätä seisovan miehin eli Paavon kumppanin nimen, sehän oli Lasse. Lassekin vakuutteli, että paperi on ihan ok. Se vain tuntui lisäävän vainoharhojani ja mietin kuinka pääsisin luistamaan paperin allekirjoittamisesta. Mietin, että miksi minusta tuntui siltä, että tässä ollaan jätkää kusettamassa koko markalla ja kuinka älykästä on allekirjoittaa paperi, josta ei ymmärrä mitään.

- Paljonko mun palkkani on, muistin vihdoin kysyä.

- Peruspalkan osaan sanoa, mutta sinulle tulee sitten erilaiset lisät siihen päälle.

Hämmästyin kuultuani peruspalkkani. Sehän on melkoinen summa rahaa ja laskukone päässäni raksutti vielä isompia lukemia tulevien ilta – ja yölisien kanssa. Rahalla on melkoinen mahti, koska epäluuloni työsopimusta kohtaan unohtuivat ja vedin siltä seisomalta nimen paperiin. Turhaa epäluuloni olivatkin, koska myöhemmin sain varmuuden, että epäröimäni työsopimus oli ihan ok.

- Onko sinulla paperiasiat kunnossa, Lasse kysyi.

- Ei ole.

- Yritä hoitaa ne nopeasti kuntoon. Sitten kun olet saanut ne hoidettua, niin meidän palkanlaskija lähtee sinun mukaasi avaamaan pankkitiliä.

- Enköhän mä osaa yhden pankkitilin avata.

- Varmasti osaat, mutta maan tapa vaatii, että sinulla on työnantajan edustaja mukana, että sinulle suostutaan avaamaan pankkitili.

- No yritän hoitaa paperiasiat sukkelaan, vastasin hämmästyneenä.

Poistuttiin Pakarisen kanssa konttorilta ja ihmeteltiin asioiden nopeaa kulkua. Pakarisen mielestä oli vaan hyvä, että rahan saanti alkaa heti. Itse olisin edelleen ollut halukas ottamaan rennosti ainakin viikon verran. Katsoin kelloa ja tuumin, että ehtisin nukkumaan vielä hyvä päiväunet ennen töihin lähtöä.

- Kuule Pakarinen, et kait kovin pahastu, jos vedän ruotoni lakanoihin, kun päästään kämpille.

- En varmasti. Voisin lähtee kylille pyöriin ja sieltä sitten töihin, niin saat rauhassa vetää painajaisia.

Palattuamme kämpille keiteltiin kahvit ja tupakoitiin. Oltiin samaa mieltä, että pomoni vaikuttivat hyviltä tyypeiltä, mutta ihmettelin vieläkin miksi kaikki tivasivat samaa, eli mitä pahaa olet tehnyt, että Ruotsiin on pitänyt muuttaa. Pakarinen kertoi jutelleensa muutaman 60 – ja 70 – luvulle Ruotsiin muuttaneen suomalaisen kanssa. Hän kertoi työkaveristaan, joka oli koulua käydessään ainoa suomalainen luokassa. Kaikki muut olivat ruotsalaisia. Pakarisen työkaveri oli kertonut koulukäynnin olleen jatkuvaa helvettiä. Kiusaaminen oli jokapäiväistä, turpiin tuli tasaiseen tahtiin ja koulun opettajia ei kiinnostanut asiaan puuttua. Työkaverin vanhemmat olivat yrittäneet puuttua asiaan, mutta opettajat olivat ilmoittaneet tylysti, että painukaa takaisiin Suomeen. Vanhemmat olivat yrittäneet viedä asiaa eteenpäin ja Pakarisen työkaveri oli saanut kärsiä lisää. Opettajat olivat rankaisseet poikaa aiheettomilla jälki-istunnoilla ja annetut arvosanat olivat paljon heikompia kuin niiden todellisuudessa olisi kuulunut olla. Koulukavereilta tuli edelleen turpaan ja opettajat haukkuivat luokan edessä tyhmäksi finneksi. Kolmen vuoden jälkeen perhe oli sitten muuttanut Tukholmaan ja tilanne oli muuttunut hieman paremmaksi. Työkaveri oli kertonut Pakariselle, että mainitut kolme vuotta olivat todella kasvattaneet, mutta jättänyt myös jälkensä. Lisäksi työkaveri oli kertonut, että vastaavia tarinoita oli lukematon määrä ja kaikki eivät sitä kestäneet. Esim. Ruotsin vankiloista löytyi kuulemma monta suomalaista, joiden elämä voisi olla toista, jos näiltä lapsuus – ja nuoruusvainoilta olisi säästynyt.
Pakarinen oli aloittamassa seuraavaa tarinaa, mutta pyysin lopettamaan. Oli paha olo Pakarisen työkaverin puolesta. Sanoin haluavani nukkumaan.
Pakarinen lähti omille teilleen ja minä pistin kännykän soittamaan herätystä hyvissä ajoin. Ennen nukahtamistani tunsin oloni uhmakkaaksi. Mulle ei yksikään hurri vittuile.

Siristelin silmiäni. Oli pimeää ja kännykkä vieressäni herätteli minua. Kesti hetken, kunnes tajusin missä olin ja mitä olisi edessä. Teki mieli vetää peittoa korville, mutta tuumin, että tämä olisi nyt sitten menoa. Napsautin sängyn vieressä olevaan jalkalamppuun valon ja nousin sängystä. Pistin heti tupakaksi ja mietin tulevaa yötä. Olo oli kumminkin levollinen tai enemmänkin odottavan utelias. tupakoituani kävin huuhtelemassa naamani ja pesemässä hampaat.
Juotuani kahvit oli aika lähteä. Ovella varmistin pariin kertaan, että avaimet olivat mukana ja painoin oven kiinni. Tunnelbana-asemalle olisi reilu viiden minuutin kävelymatka. Juna menisi työpaikkani takapihalle, joten uskoin välttäväni eksymisen. Astuttuani ulkoilmaan kello näytti kahdeksaa ja ilta oli jo hämärtynyt. Päätin ottaa tästä hetkestä kaiken irti. Sytytin tupakan ja nostin kaulukset ylös, kohta sankari katoaisi suurkaupungin pimeyteen. Elokuvakohtauksessa eläminen ei hävettänyt lainkaan, päinvastoin.
Tenstan torilla oli paljon nuorisoa ja minusta tuntui, että kaikki tarkkailivat kulkuani. En kuulunut joukkoon, koska ihonvärini oli valkoinen. Ulospäin yritin antaa rentoa kuvaa vaikka jännitti. Laskeuduin rullaportaita ja hermostuneisuudestani kertoi jatkuva kellon tarkistaminen. Tultuani junalaiturille olin lentää perseelleni. Monikymmenpäinen nuorisojengi tuntui valloittaneen koko tasanteen. Päätin ohittaa nuorisoporukan ja pyrkiä laiturin takaosaan. Kun ohitin jengiä, niin tuntui että aortta räjähtää sillä sekunnilla. Sivusilmällä katselin, että porukalla oli useampi bambukeppi matkassa ja olin varma, että lahnan pyydystämistä varten ne eivät olleet matkassa. Ohitettuani porukan tunsin kymmenet silmäparit niskassani. Ajattelin, että on tullut liikaa katsottua jengeistä kertovia elokuvia. Oliko tämä jokaisena iltana edessä? Pelko oli järkeä voimakkaampi. Yritin tolkuttaa itselleni, että porukalla ei ollut mitään syytä käydä kimppuuni, mutta eipä se auttanut. Tunsin taas koti-ikävää.