Lähtö
Seisoin naama peruslukemilla "Viikkarin" kannella Turun satamassa. Pokka piti vaikka sisällä velloi ja herkistyneenä tapailin mielessäni laulun sanoja, "kotimaa kun taakse jää." Omaisuuteni oli selkärepussa ja jaloissani makaavassa urheilukassissa. Lompakossa kolme tonnia "starttirahaa" myydyistä huonekaluista ja kodin elektroniikasta. Mietin, että olikohan tullut hätäiltyä kamojen myymisen kanssa, koska vuoden päästä olisin takaisin isieni mailla. Hymähdin ajatuksilleni, rahaahan tässä oltiin lähdössä tekemään. Ostetaan vuoden päästä sitten uutta ja tuorempaa.
Pistin tupakaksi ja olin jo kaukana tulevaisuudessa. Laulun sanatkin olivat vaihtuneet: "mä kolmatta linjaa takaisin." Olo oli huoleton. Jätkät ne vaan porskuttaa ja täällä ei köyhälle haise.
En silloin tiennyt, kuinka väärässä ajatusteni kanssa olin.

Laivassa
Painoin kantamusteni kanssa hyttikäytävillä oikeata ovea etsien. Pari nuorukaista tuli vastaan ja kuuntelin kuinka toinen selitti innoissaan laivalla järjestettävästä bingosta. Voi jumalauta, mitä juntteja! Kelasin mielessäni, kuinka jätkät kehuu jossain "perähikiällä", että oli makee risteily, bingot ja kaikki. Olisikohan pitänyt kääntyä takaisin ja sanoo pojille, että teillä on ihan väärä risteilyohjelma. Oikeassa risteilyohjelmassa vedetään ensi pää täyteen hyttikäytävällä istuen,sitten siirrytään yökerhoon vonkaamaan pillua ja kun sitä ei irtoa, niin keskitytään haastamaan riitaa jokaisen reviirin uhaksi katsotun karjun kanssa.
Mä jatkoin rennon jätkän tyylillä hyttini etsimistä. Tunsin olevani oikea kuningasjätkä ja seitsemät meret kyntänyt.
Vertasin ovessa olevaa numeroa korttini numerosarjaan ja tuumasin, että bingo. Häpesin itseäni. Bingoilu tuntui olevan tarttuvaa? Työnsin kortin lukijaan ja vihreä valo ilmoitti minut tervetulleeksi hyttiin, josta olin varannut miespaikan. Nyt näkisin minkälaista matkaseuraa minulla olisi.
Kärppä kyhjötti alapunkalla. Tuomioni hytissä olevasta kanssamatkustajasta oli nopea ja tyly. Äijässä ei ollut muuta miehekästä kuin schimanskiviikset. Kärppä nousi kättelemään. Vastasin velttoon puristukseen miehekkäällä otteella, ainakin omasta mielestäni. Muistelin koulutunteja, kuuluuko kärppä näätä-eläimiin? Päässä pörräsivät vain banaanikärpäset.
Kärppä esitteli itsensä Reinoksi. Esittelin itseni. Reinosta lähtevä ominaishaju viestitti, että oikean risteilytunnelman tavoitteleminen oli aloitettu jo pari päivää sitten. Katselin miettiväisenä takaisin punkalle lysähtänyttä äijää. Pienen miehen kompleksi, kultaa ranteet ja kaula väärällään. Paidasta oli napitus jätetty siten auki, että rintakarvat rönsyilivät pihalle. Näkymän oli kait tarkoitus olla eroottinen ja viestittää naisille vitaalisesta hurjiin lemmentemppuihn pystyvästä miehestä. Painoa äijällä ei ollut nimeksikään ja naama punotti kuin sian värkki aamupakkasessa. Tämän herran kanssa saattaa tulla vielä vaikea matka?
Istahdin punkan reunalle ja nojasin huolettoman näköisenä käsilläni taaksepäin. Huomasin El Reinon arvioivan minua ja kantamuksiani.
- Asutko Ruotsissa, äijä kysyi.
- Joo, 11 tunnin päästä, vastasin ja katsoin varmuudeksi vielä kelloani.
- Ai, poju on ihan tuore tapaus?
Poju? Mulla alkoi heti keittään päässä. Mä mikään poju ollut vaan jätkä. Päätin tehdä asian heti selväksi myös El Reinolle.
- Mä en oo enää mikään poju vaan jätkä. Vai näkyykö mulla tutti-ihottumaa suupielissä?
- Tsot, tsot, Reino rauhoitteli.
- Tukholmaanko muutat?
- Jep, vastasin.
- Minne siellä?
- Tenstaan.
- Onneksi olkoon, kuului Reinon ivallinen vastaus.
Jaaha, taas se kuultiin mietin ivaa Reinon äänessä. Saman äänensävyn olin kuullut jo pariin kertaan junassa matkalla Turun satamaan, kun olin maininnut asettuvani Tenstaan asumaan. Tenstassa majoittuisin Pakarisen luo asumaan, joka toivon mukaan on aamulla mua satamassa vastassa. Ei Pakarinen ollut maininnut mitään pahaa Tenstasta. Valkoista väriä ei tosin kuulemma näkynyt kuin kesällä. Pakarisen mukaan tori täyttyi silloin iloisista suomalaisista, jotka kiikaroivat taivalle pullonpohjan läpi. Rento meininki, niitä sanoja Pakarinen käytti kuvatessaan minulle Tenstaa asuinympäristönä. Ainoa asia mikä minua hieman mietitytti, oli Pakarisen huoneisto, joka oli ruhtinaalliset 15 neliötä ja tästä johtuen viettäisimme jatkossa monta yötä samassa sängyssä. Lohduttelin itseäni, että ihminen on sopeutuvaista sorttia.
- Mitäs me komeet täällä hytissä mökötetään? Eikös lähdetä tutustumaan laivan tarjontaan, Reino kysyi.
Vatsalaukkuni ilmoitteli halukkuudestaan saada jotain täytettä ja kerroin sen myös Reinolle, joka lupasi tarjota uudelle maahanmuuttajalle lämpöisen aterian laivan a´la cartessa. Sopi mulle. Aina pitää syödä, kun ilmaiseksi saa.

Sahasin pihviä edessäni ja katselin kuinka Reinon pää kääntyili ympäriinsä kuin uteliaalla tarhapöllöllä. Äijä kyttäili sopivaa parittelukumppania ja suhahteli mulle aina välillä, että kato, kato. Mua kiinnosti nyt ainoastaan lautasella eteeni kannettu liha. Katsoin Reinon lähes koskematonta ateriaa ja epäilin, että muuta lihaa Reinolle tuskin oli tänään tarjolla.
Päästin pienen röyhtäisyn tyytyväisyyteni merkiksi ja asettelin haarukan ja veitsen lautaselle kuten etikettiin kuuluu. Reino pyysi tarjoilijaa tuomaan taas uutta tuoppia. Tuolla vauhdilla näätä nukkuu kolossaan jo parin tunnin päästä, mutta mitäpä se mua liikutti.
- Kato, elämässä pitää olla nautintoja, esitelmöi Reino naukuvalla äänellä filosofiaansa.
Tyydyin kohauttamaan olkapäitäni ja katselin hieman vaivautuneena ympärilleni. Kohta olisi aika karistaa äijä seurasta.
Reino alkoi olleen kohtalaisesti päissään. Ässät sihisi ja suhisi ja kädetkin alkoivat saamaan uutta eloa promillemäärän noustessa. Mieleeni tuli kaksi ilmassa viuhtovaa kaasuvaijeria, että se Reinon lihaksikkuudesta. Puhetta tuli taukoamatta ja se oli kuin konekiväärin papatus.
Sitten tultiin siihen kohtaan, että Reinolta alkoi sataan neuvoja mulle kuinka elämässä pärjätään. Siinä kohtaa meikäläisen kuulolaite käännettiin off-asentoon. Mua ei tulla neuvoon eikä ainakaan minkään päissään olevan näätäeläimen toimesta. Oli aika toivottaa El Reinolle hyvät jatkot. Myöhemmin jouduin myöntämään itselleni, että El Reino oli oikeassa monessa asiassa.

(lisätty 18.2.07)

Astuin hyttiin sisään. Lattialla lojui ainoastaan minun ja Reinon kassit. Ilmeisesti hyttiin ei olisi tulossa muita matkustajia. Istahdin punkalla ja mietin, että mitähän tässä nyt kuuluisi tehdä. Kaivoin lompakkoni esiin ja selasin setelipinon läpi, vaikka tiesin siellä olevan kolme tonnia. Vierailu yökerhoon kävi mielessä vaikka Pakarinen oli kehottanut ottamaan lahden ylityksen iisisti. Huomenna pitäisi käydä näyttämässä naamaa tulevalle työnantajalle ja paperiasioita pitäisi hoidella kuntoon.
Kait sitä parilla kaljalla voi käydä? Tulee uni paremmin. Muistelin kuulleeni ettei jätkällä saa olla yön vanhaa viinaa eikä viikon vanhaa rahaa. Tuumin, että niin täydellisesti minun ei tarvitse jätkän rooliini sulautua. Oikeastaan oli aika epävarma olo. Mietin kielitaitoani, taksomykketin ja vassokuun avulla ei vielä kovin syvällistä keskustelua rakenneta. No Englanti riittänee, että alkuun pääsee. Sitä paitsi työnantaja oli suomalainen, että kaippa työkavereistakin löytyy suomenkielisiä. Kyllä vieraassa maassa yhden vuoden pärjää vaikka väkisin, toisekseen vertasin itseäni kissaan, joka putoaa aina jaloilleen. Epävarmuuteni oli häipynyt ja pomppasin punkalta ylös. Iskin silmää itselleni peilin kautta ja olin valmis syleilemään koko maailmaa. Siis pari kaljaa ja sitten kiltisti nukkuun.

- Mitäs sulle? kysyi baarimikko.

- Kiljua kiitos.

Baarimikon ilmeestä näki heti, että hän ei osannut arvostaa mielestäni hauskaa letkautusta, joten kiiruhdin tilaamaan nopeasti ison tuopin.
Sain tuoppini ja baarimikko osoitti mieltään iskemällä vaihtorahat ojennetun käteni sijasta pöytään. Otin tuoppini ja siirryin nojailemaan lähinnä olevaan pystypöytään. Kylmä olut voiteli aataminomenaa ja kaivoin tupakat rintataskusta. Tutkailin keskittyneenä yökerhon meininkiä. Tunnelma oli odottava. Silmäyksiä luotiin pöydästä toiseen, toisiin vastattiin pienellä hymyllä, toisinaan vastapuoli käänsi heti päänsä pois. Parinmuodostusriitit olivat käynnissä tai oikeammin tunnusteluasteella. Minä olin se joka ei kuulunut joukkoon. Oli hienompaa pukua, farkkua ja pikkutakkia. Kiiltäviä kenkiä ja koruja. Meikäläisen metsurin vaateparsi, ruudutettu flanelipaita, farkut ja bootsit kapinoivat yksinäisyydessään. Mitä tässä häpeileen, tulinhan vaan parille kaljalle ja ei sitä ennenkään jätkät savotalle puku päällä reissanneet. Vedin entistä ylväämpää asentoo ja ylhäistä nenääni ylöspäin. Huomasin huumorintajuttoman baarimikon katsovan minuun ja pudistavan päätään.
Katseeni lähti uudelle kierrokselle ja huomasin parin pöytäkunnan siirtyneen yhdeksi. Naaraslauman ja uroslauman johtaja oli helppo erottaa muusta seurueesta. Jatkoin kierrosta kunnes katseeni pysähtyi kuin käskystä. Siristelin silmiäni ja hain jonkinlaista zoomia päässäni, kun kohdistin silmiäni yökerhon pimeään nurkkaukseen. Aivot vahvistivat silmilleni, että oikein havaittu. Reinohan se siellä nojasi jonkun liskohirviön kylkeen tai sitten liskohirviö nojasi Reinoon? Tein kompromissin päässäni, että toinen toistaan tukien. Alkoi naurattamaan, mutta hymyni hyytyi yhtä nopeasti. Ei, jumalauta jos tuo kaksikko päättääkin ängetä mun hyttiin. Aloin punnitsemaan eri vaihtoehtojen välillä.

(Lisätty 20.2.07)

Hörin oluttani loppuun ärsytyksen kasvaessa. Mietin siirtyväni laivan pubiin. Olin nojaillut pystypöytään hyvän tovin enkä ollut saanut ainoatakaan ihastuksesta palavaa katsetta laivan naispuolisilta matkustajilta. Yritin kohottaa heikentynyttä itsetuntoani El Reinon kustannuksella, onnistumatta siinä. Päätin lähteä pubiin, siellä olisi varmasti ”aitoja” ihmisiä.
Istahdin tuoppini kanssa ikkunapaikalle. Trubaduuri yritti luoda irlantilaista tunnelmaa, joka hukkui asiakkaiden puheensorinaan. Katselin tummentunutta taivasta ja kohotin maljan itselleni. Päässä soi, Free as a bird. Suljin maailman ympäriltäni ja vajosin ajatuksiini. Tuntui, että ensimmäisen kerran tajusin, kuinka paljon muutto Ruotsiin jännitti. Yritin pakottaa päähäni seikkalufiilistä ja jätkämäistä rempseyttä, mutta kauhuscenario toisensa jälkeen nousi pintaan. Jos pomo jättää palkat maksamatta, jos työkaverit on täysiä mulkkuja, vihaako ruotsalaiset suomalaisia, uskaltaako suomea edes puhua julkisesti? Maitojuna, maitojuna alkoi jyskyttämään päässäni. Mitä jos kaikki menee pieleen ja pitäisi jo parin kuukauden jälkeen palata takaisin Suomeen, kuinka kaikki nauraisivat mulle. Niin, mun ylpeydellä ei pikaista paluuta tehdä, joten seuraava vuosi vietetään Ruotsissa vaikka henki menisi. Maailma näytti mustalta ja ahdistavalta. Olikohan taas tullut lähdettyä henkselit paukkuen sotaan? Oikeastaan tämä kaikki oli Pakarisen syytä, sehän mua alkoi Ruotsiin houkuttelemaan. Sytytin tupakan ja vedin pitkät henkoset. Pakitin syytöksissäni ja tuumasin, että kyllä tämä oli täysin oma valinta eikä Pakarisella ollut osaa eikä arpaa. Oikeastaan Pakarinen oli sanonut, että se vaatii luonnetta, jos meinaat tänne muuttaa ja pärjätä, kun kaikki alkaa kumminkin nollasta. Siihen syöttiin mä kait tartuinkin, eli halusin testata rajojani. Pakko oli myöntää, että näyttämisenhalullakin oli tekemistä asian kanssa.
- Soita Paranoid, huudettiin trubaduurille läheisestä pöydästä.
Katsahdin kovaäänistä seuruetta. Korvani oli välillä rekisteröinyt jätkäporukan puheita. Hitsariporukkaa, siihen malliin kipinät sinkoilivat heidän puheissa. Mieli synkistyi taas, koska Tukholmassa ainoa tuntemani ihminen oli Pakarinen, enkä tiennyt olisiko se hyvästä vai pahasta?
Tiesin Pakarisen jo vuosien takaa, mutta en voinut väittää tuntevani häntä perusteellisesti. Pakarinen oli vanha linnaruuna, joka oli lopettanut viinan kanssa läträämisen viimeisen tuomionsa jälkeen. Tästä oli jo vuosia ja se oli harvinainen tapaus, koska vapautumisen jälkeen se koulutti itseään useamman vuoden ja teki täydellisen suunnanmuutoksen elämässään. Historia kuitenkin painoi vaakakupissa eikä töitä Suomesta löytynyt, joten äijä sanoi adjö ja muutti Ruotsiin. Pakarinen oli ainoa tietämäni ihminen, joka todella kulki omia polkujaan. Se ei vetänyt minkäänlaista roolia ja osasi tehdä pilaa itsestään. Kaikkien kanssa se tuli juttuun ja vähät välitti mitä muut siitä ajatteli. Niin, jos se huomasi, että joku häpesi sen seurassa, niin se vaan innostui lisää. Tässä kohtaa loikkaan tarinassa muutaman vuoden eteenpäin ja kerron yhden esimerkin lähi-historiasta( Tenstakin on jo vaihtunut muuhun ympäristöön) Sen entinen työkaveri soitti ja kertoi tulevansa parin likkakaverinsa kanssa kylään. Työkaveri oli vannottanut Pakarista käyttäytymään kunnolla ettei tarvitse hävetä silmiä päästä ja pistä pitkähihainen paita päälle ettei ne sun tatuointisi näy, oli työkaveri jatkanut Pakarisen opastamista. Ovikello oli sitten soinut vieraiden saapumisen merkiksi. Pakarinen oli mennyt avaaman oven, mutta sillä oli ollut päällään ainoastaan miesten stringit, sitten se oli tanssahdellut eteisessä ja kehottanut vieraita käymään sisään. Tyttöset oli punastellut ja työkaveri oli ollut räjähtämispisteessä. Vieraat olivat asettuneet keittiöön ja toinen tytöistä kertoi tuoneensa vesimelonin tuliaisiksi. Pakarinen oli napannut melonin ja laittanut sen tiskipöydälle. Sitten se oli sanonut menevänsä pukeutumaan. Kun se palasi keittiöön se huusi banzai ja sillä oli samuraimiekka mukana millä se löi sen tyttöjen tuoman melonin halki. Hiljaisuus oli ollut luokkaa syvä, mutta hiljalleen tunnelma oli vapautunut. Pakarinen oli tönäissyt työkaveriaan kyynärpäällä ja sanonut, että älä poika ala neuvoon kuinka mun pitää käyttäytyä.
Pakarinen saattaa puhua tuntikausia pelkästä väkivallasta ja nussimisesta aikaisemmin tähän joukkoon kuului myös varastaminen. Se mainostaa osaavansa kaksi sivistyssanaa: lavuaari ja metwursti ja riittää, kun kirjahyllystä löytyy Tuntematon sotilas ja Bilteman luettelo. Jälkimmäinen johtaa harhaan, koska tiedän Pakarisen lukeneen suuren määrän kaunokirjallisuuden helmiä ja klassikoita. Lienee siis perusteltua, että minua mietitytti tuleva yhteiselo Pakarisen kanssa 15 neliön huoneessa.

Kohotin tyhjää tuoppia huulilleni. Katsoin kelloa ja mietin, että ottaisinko vielä yhden? Antaa olla tuumasin ja päätin lähteä hyttiin koisaamaan, koska huomenna olisi edessä pitkä päivä. Pistin tupakat rintataskuun ja lähdin suunnistamaan hyttiäni kohti.
Olin unohtanut El Reinon ja liskohirviön.

( Lisätty 24.02.07 )

Kaivoin hyttikortin taskustani ja olin niin uppoutunut ajatuksiini etten kuullut varoitusääniä hytistä. Avasin oven ja kesti pienen hetken, kunnes tajusin näkemäni. Reino ähki omalla tutkimusmatkalla Jurassic Parkissa ja sen vaalea takapuoli pompotteli kuin ongenkoho laineilla. En jäänyt arvailemaan, että oliko alla makaavan liskohirviön kasvot vääristyneet hekumasta vai kärsimyksestä. Paiskasin oven mielenosoituksellisesti kiinni ja lähdin vaeltamaan käytäviä pitkin vailla päämäärää.
Vetelin sauhuja tupakoitsijoille osoitetulla alueella ja mietin, että antaisin Reinolle ja hänen sydänkäpyselle puoli tuntia aikaa. Katsoin kellostani ajan alkaneeksi.

- Mikäs poikaa mietityttää, kysyi ikkunan vieressä tupakoiva vanhempi mies.

- Ei mikään, vastasin.

- Kovin on pojalla otsa rypyssä. Taitaa Pena tietää mistä pojalla kenkä puristaa?

- Hemmettiäkö sitten kyselet mun miettimisistä.

Tumppasin tupakan ja lähdin pois. Tässä mielentilassa en kaivannut jonkun Penan terapeuttista näkemystä tai psykologista silmää. Halusin nukkumaan.
Pysähdyin peliautomaattirivistön eteen ja katsoin taas kelloani. Aika tuntui matelevan. Päätin pitää kiinni Reinolle antamastani ajasta, olinhan mä reilu jätkä. Kaivoin taskuistani kolikkoja ja ajattelin kuluttaa vartin uhkapelien parissa.
Vartti tuli kalliiksi, kun kolikkojen loputtua työnsin pari seteliäkin peliautomaatin ahnaaseen kitaan. Aika on rahaa, mutta ei minulle tuumasin. Lähdin kohti hyttiäni ja pohdiskelin olevani tosi-elämän Aku Ankka.
Reino istui surkean näköisenä vuoteella. Aikaisemmin ainoana miehekkäänä piirteenä pitämäni schimanskiviiksetkin näyttivät lähinnä palaneilta kalapuikoilta. Tunsin mielihyvää äijän surkeudesta.
- Toivottavasti kirvelee, kun käyt aamukusella.
Reino katsoi minua hölmistyneenä ja yritti keksiä jotain sanottavaa.

- Kuule…Reino yritti aloittaa.

Torpedoin Reinon artikuloinnin heti alkuunsa nostamalla sormen huulieni eteen.
- Nyt näätä pidät turpasi kiinni ja annat kunnon ihmisten nukkua. Sä oot saanut ihan tarpeeksi mun kallista aikaa tälle illalle, joten suu suppuun ja päärynä tyynyyn.
Todellisuudessa mua kovasti uteloitti tietää, että mitä oli tapahtunut, koska Reinon olemus viestitti kaikkea muuta kuin juuri hekuman huipulle kiivenneen miehen onnea. Järki kuitenkin sanoi, että jos keskustelu lähtisi nyt käyntiin, niin se tietäsi hyvästejä yöunille. Joten tukahdutin uteliaisuuteni, riisuin ja kävin pesemässä hampaat. Kömpiessäni peiton alle huomasin Reinon piiloutuneen oman peittonsa mutkiin. Vihdoinkin unta, huokasin. Höristin korviani, kuulosti kuin Reino olisi itkenyt. Ei kait aikuinen äijä itkua väännä, hämmästelin. Mietin, että pitäisiköhän sanoa tai kysyä jotain. Valitsin hiljaisuuden vaikka omatuntoni kiusasi, mutta mä halusin nukkua.