Astuttiin skattehusetiin eli verotoimistoon sisään. Touhu muistutti muurahaispesää ja meikäläinen alkoi heti pään raapimisen. Palvelutiskejä oli joka suunnassa ja joka lähtöön. Hetki pyörittiin ympyrää ja sitten löytyi oikea luukku. Tervehdin elämäänsä pettyneen oloista naista. Nainen vastasi syvällä huokauksella. Nainen yritti dialogia ruotsin kielellä, mutta vaihtoi pian englantiin, kun kysyvä katseeni paljasti kielitaidottomuuteni.

Ihmeekseni paperiasiat hoituvat sukkelasti ja nainen tiskin takana heltyi hymyilemään minulle, esitettyäni kauniit kiitokseni hyvästä palvelusta.

Pakarinen odotteli sivummalla, mutta keräsi huomiota raivokkaalla nenän kaivamisellaan. Hetken näytti siltä, että sillä oli käsi kyynärpäätä myöten sieraimessa.

- Mennääs vetään ensin läskiä naamaan, että jaksetaan läiskiä biljardia, sanoi Pakarinen.

- Vastahan me äsken syötiin?

- No se oli äsken, mutta nyt on nyt.

Kohautin olkapäitäni ja ihmettelin sen ruokahaluja. Turbaanipäinen partasuu tuli kiihkeästi selittämään meille jotain ja heilutteli jonotuslappua kourassaan. Berätta, berätta se hoki. Pakarinen kuuli tahallaan väärin, eli beretta, beretta ja teki sormistaan pistoolin ja hoki nio millimeter, ja jaa. Turbaanipäisen silmät laajenivat ja Pakarinen viittoili oven suuntaan ja hoki jag fixar, jag fixar. Turbaanipäinen päästi ilmeisesti jonkin nopean rukouksen suustaan ja poistui kiireesti meidän vaikutuspiiristä. Olin sanaton ja oletin ympärillämme käydyn kiivaan kuiskuttelen johtuvan meistä. Pakarinen lähti ulko-ovia kohti ja minä, luultavasti posket punottaen perässä.

Istuttiin hampurilaisravintolassa ja käytiin läpi Eastwoodin länkkäreitä. Vain muutaman dollarin tähden analysoitiin tarkasti ja olimme yhtä mieltä, että se oli ”Clintanin” paras leffa. Asettelimme elokuvan kohtauksia nykypäivään ja vallitsevaan hetkeen. Olimme vuorotellen pääosassa ja Medborgarplatsen muuttui hetkessä veriseksi taistelukentäksi. Pakarinen ehdotti, että verotoimiston turbaanipäinen mies voisi olla Lee van Cleef. Mainitsin Pakariselle epäilyksestäni, että miespolo luuli varmaan tulevansa ammutuksi. Pakarisen mielestä epäilyni olivat aiheettomia.

Oltiin murkinoitu ja olin vielä syvällä elokuvan kiehtovassa maailmassa, joten en kiinnittänyt huomiota päästämääni äänekkääseen röyhtäisyyn.

- Vilken svin, Pakarinen sanoi toruvaan ääneen ja yritti pitää naamaansa peruslukemilla.

Mulla ei pokka enää pitänyt vaan hillitön naurukohtaus jyräsi vastustamattomasti itsehillintäni. En jaksanut enää välittää siitä, että toisen kerran tunnin sisällä sain osakseni useita paheksuvia katseita.