Astuimme maanalaisen sylistä päivänvaloon. Piti siristellä silmiä. Tenstan tori elämöi edessäni ja tunnelma oli kaikkea muuta kuin pohjoismaalainen. Hedelmäkauppiaat kosiskelivat asiakkaita ja jo ensisilmäyksellä näki, että pienellä alueella kohtasi lukematon määrä eri kulttuureja. Ihmiset vaikuttivat välittömiltä ja iloisilta. Muistin Pakarisen maininneen Tenstan rennosta meiningistä ja olin heti valmis allekirjoittamaan sen. Tunsin itseni taas hyväntuuliseksi. Tori jäi taakse, kun jatkoimme matkaa Casa Pakariseen.

- Mitä jätkät, murahti yksi talon seinään nojaavista miehistä.

- Pahat mielessä, vastasi Pakarinen miehille.

- Se on oikein, lähdetäänkö Inariin poroja nussiin, huusi pyörätuolissa istuva luuranko.

- Kyllähän tässä vähän porottaa, mutta on hirveä ikävä, vastasi Pakarinen.

Minulta meni hetki, kunnes ymmärsin Pakarisen vitsin. Miesporukasta sitä ei ymmärtänyt kukaan. Jatkoimme matkaa ja Pakarinen vastaili äänettömiin kysymyksiini. Hän selitti, että Tenstan tumma väestö tuli kuka mistäkin, mutta kaikki valkoinen porukka tuli Suomesta, joten valkoista kaveria tervehdittiin aina suomenkielellä. Ruotsalaisia ei Tenstassa kuulemma asusta. Tenstassa on Tenstan lait jatkui opastus ja suomalaisten kanssa saattoi heittää juttua, mutta syvempää ystävyyttä kannatti välttää.

- Sisään vaan, vaikkei seisoskaan, Pakarinen heitti ja avasi minulle Ulko-oven.

Kiivettiin rappusia ja Pakarinen kaivoi avaimia taskusta. Lukko hyväksyi avaimen ja astuttiin Casa Pakariseen. Asunto oli siisti, mutta pieni ja katseeni pysähtyi sänkyyn. Yllätyin reagointiani, joka ei ollut sadattelua vaan huvittuneisuutta. Tuossa me äijät sitten nukutaan vierekkäin seuraavat kuukaudet. Mua tosissaan nauratti. Visioni tulevasta katkaistiin.

- Lähdetään torille haukkaan kebabit ja sitten sinne työhaastatteluun. Aika rientää.

Olimme Tenstan pappilassa, siis kebabilassa. Pakarinen viittoili oman tilauksensa ja mä päätin väläyttää ruotsinkielen osaamistani. Tilasin kebabin perunamuusilla. Ihmettelin, miksi myyjä virnisteli minulle tilaukseni kuultuaan. Tämä sama tuli toistumaan aina, kun asioin kyseisessä ravitsemusliikkeessä ja tilasin kebabin perunamuusilla. Syy myyjien virnistelyyn selvisi minulle vasta aikojen päästä. Kaikki johtui väärästä vokaalin ääntämisestä, eli tilatessani kebabia perunamuusilla, tilasinkin ääntämisestäni johtuen kebabin pimpillä!
Nyt voinkin sanoa, että palvelu kyseissä puljussa oli surkeata, koska en ikinä saanut sitä mitä tilasin, vaan annokseni tarjoiltiin perunamuusin kera.
Mässytin annostani ja mietin edessä olevaa työhaastattelua tai oikeammin mietin alkavaa uraputkeani siivouksen parissa. Yösiivoja olisi tuleva tittelini, joten se siitä statuksen loisteesta. Kokemus kait sekin? Pakarinen mätti lihaa naamaan ja röyhtäili perään.
Siirryttiin ulkosalle ruokasavuille. Tuttu silhuetti oli tullut päivystämään ostoskeskuksen eteen. Luuranko istui pyörätuolissaan ja tuntui toistavan mantraansa Inarin poroista. Mainitsin asiasta Pakariselle ja tämä kertoi että pyörätuolimies päätti aina lauseensa porojen kanssa pelehtimiseen. Katsoin luurankoa, joka otti pitkää huikkaa pullosta. Ei käynyt kateeksi, mutta en myöskään tuntenut itseäni paremmaksi ihmiseksi. Pyörätuolimiehen ympärille oli kokoontunut pieni porukka. Ajattelin, että siirtolaisperkeleiden kokous.

Taas istuttiin tunnelin pimeydessä. Pakarinen toimi matkanjohtajana ja kertoi, että pari asemaa ja sitten loikataan baanasta pois. Vaunussa oli hiljaista ja ihmiset näyttivät uneksivilta. Yritin taas painaa asemia mieleen ja muodostaa jonkinlaista karttaa päässäni. Kädessäni oli päivittäin ilmestyvä ilmaislehti, jolla päätin aloittaa kielitaitoni kohentamisen. Olin tutkinut lehden etusivua ja todennut, että tekemistä riittää. Mielikuvissani käärin hihat ylös.
Baana pysähtyi ja nousin Pakarisen perässä vaunusta ulos. Taas yksi kallioon louhittu asema ja rullaportaat ylös ja alas. Rullaportaissa liukuessani mietin, että tätäkö seuraava vuosi on? Yöt töissä, päivät unessa ja niiden väli maan alla, jätkästä luolamieheksi.
Silmät totuttelivat taas aurinkoon ja kaivoin tupakat taskusta. Huomasin olevani jännittynyt vaikka uskoin selviytyväni tulevasta työhaastattelusta kunnialla. Imin tupakkaani kuin tuttia ja heiluttelin lehteä kädessäni. Pakarinen painoi menemään kuin Kononen ja minä perässä.
Kyltti seinässä kertoi meidän löytäneen oikean osoitteen. Siivousfirman konttori sijaitsi kerrostalon pohjakerroksessa. Laskeuduimme portaat ja käytävän päässä näkyi konttorin ovi.

- Odota vähän, sanoi Pakarinen naama kiristyneenä.

Tiesin mitä tuleman piti. Pakarinen päästi hirveän pierun ilmoille ja mulla sekosi täysin pasmat. Emme olleet yksin rappukäytävässä, vaan ylläkerroksista kuului vanhan naisen syvästi paheksuva ääni – Vilken svin! Kielitaitoni riitti tuon tulkkaamiseen ja arvelin, että Pakarisen toimet eivät parantaneet suomalaisten mainetta tämän talon asukkaiden keskuudessa. Pakarinen viittoili, että takaisin ulos ja näin sen naamasta, että hepuli teki tuloaan.
Päästiin ovesta ulos ja Pakarinen räjähti nauramaan. Se piteli vatsaansa ja oli kippurassa. Minä odotin, että koska vanha rouva astuu ovesta pihalle. Yhdyin kuitenkin Pakarisen ilonpitoon enkä huomannut ulko-oven aukeamista.
Ovesta ei kuitenkaan astunut vanha rouva vaan hyvin jämäkän näköinen keski-ikäinen mies.

- Ootteko te suomalaisia, mies kysyi tiukalla sävyllä.

- Joo, vastasin ja yritin skarpata, mutta pelkäsin pahinta, koska Pakarinen katsoi minua ilmeellä, joka viestitti uuden hepuliaallon tulemisesta.

- Jumalauta! Jätkät on päissään keskellä kirkasta päivää, miehen sävy oli muuttunut tiukasta tylyyn.

- Ei varmasti olla, mutta vanha vitsi alkoi naurattamaan.

Mies katsoi minuun arvioiden sanomani todenperäisyyttä. Sain koottua itseni ja loin murhaavan katseen Pakariseen. Mies sytytti savukkeen ja minä tein samoin.

- Mitäs jätkät täällä norkoilee?

- No tulin töitä kysymään. Oletko mahdollisesti töissä tuossa siivousfirmassa?

- Toinen omistaja, kuului vieläkin tyly vastaus.

Yritin esittää rentoa, mutta tuumin, että alku olisi voinut olla parempikin. Penkille istunut mies vaikutti tosi jämyltä mieheltä, joka tiesi paikkansa ja arvonsa. Kädet ja kaula kiilsivät kultaa. Huomasin miehen poraavan tuimaa katsettaan sieluni läpi. Olisin halunnut haihtua pois. Yritin miettiä kuumeisesti seuraavaa siirtoa.

( Lisätty 6.3.07 )

- Niin, että töitä tulin kysymään, sanoin kun en muutakaan keksinyt.

- No johan sä sen sanoit, mies sanoi ivallisella äänellä ja puhalsi savupilven suustaan. Oletko kauan asunut Ruotsissa?

- Aamulla tulin laivasta pihalle.

Mies alkoi nauramaan ja ihmettelin, että mikä siinä nyt niin hauskaa on. Mua alkoi tosissaan ottaan päähän. Teki mieli lähteä pois siltä seisomalta ja toisaalta taas teki mieli antaa äijälle kyytiä. Jälkimmäinen olisi toisin voinut jäädä tekemättä, koska äijällä oli kokoa minä potenssiin kymmenen.

- No mitäs pahaa sä Suomessa olet tehnyt, kun tänne piti lähtee?

- En mitään, mutta mulla on välivuosi opiskeluissa ja ajattelin viettää sen täällä.

- Älä paskaa puhu!

Mietin, että Pakarisen avustuksella äijän saisi ojennukseen. Huomasin Pakarisen ilmeestä, että se luki mun ajatukset oikein.

- No lähdetään konttorin puolelle. Jatkat paskanjauhantaa sitten mun kumppanin kanssa.

Mentiin ovesta sisään ja tein pikakelausta päässäni. Olin toki kuullut monia juttuja ruotsalaisten asenteesta suomalaisiin, mutta että suomalainenkin suhtautuu näin suomalaiseen. Toisekseen elin uskossa, että ruotsalaisten asenne suomalaisia kohtaan oli muuttunut sitten 70 – ja 80- luvun.
Hämmästyin konttorin kokoa. Monta erillistä huonetta ja iso keittiö. Pieni varastokin tiloissa näytti olevan ja sieltä tulvi sekoitus erilaisten pesuaineiden tuoksua. Äijä viittoili mua perimmäiselle huoneelle.

- Täällä olisi taas pari pahaa töitä hakemassa, äijä huikkasi huoneeseen.

- Niin, se on toi pienempi paha, joka töitä hakee en minä, Pakarinen sanoi ja nyökkäsi minua kohti.

Astuin huoneeseen. Pöydän takana istui isokokoinen, mutta tyylikkään ja lempeän näköinen mies. Mies nousi tervehtimään ja minä yritin lisätä voimaa kädenpuristukseen, antaakseni jämäkän jätkän kuvan. Mies meni heti asiaan.

- Onko sinulla aikaisempaa kokemusta siivousalalta?

- No ei oo, mutta tuskinpa toi kovin vaikea homma on oppia, vastasin rehvakkaan jätkän asenteella.

Näin miehen ilmeestä, että rehvakas vastaukseni ei ollut onnistunut.

- Niin, moni kuvittelee siivousta helpoksi työksi, mutta voin heti kertoa, että sitä se ei ole, mies jatkoi rauhallisella äänellä.

- Tarkoitin, että olen nopea oppimaan uusia asioita, onnittelin mielessäni itseäni sujuvasta tilanteen korjaamisesta.

- Meillä olisi tarvetta yösiivoojalle hotellissa, että koska voisit aloittaa?

No jo on nopeata toimintaa hämmästelin.

- Vaikka heti, sanoin huolettomasti.

- Ok, Paavo saa lähtee käyttään sua heti hotellilla ja illalla aloitat sitten yhdeksältä.

Nyökkäsin, kun en saanut sanaa suustani. Huomasin hätääntyväni, sillä olin kuvitellut viettäväni muutaman päivän kaupunkiin tutustuen ja rennosti ottaen. Kirosin mielessäni, mutta en uskaltanut sanoa vastaankaan, koska pelkäsin menettäväni juuri saadun työpaikan. Olisin tarvinnut kunnon yöunet, koska laivassa unet jäi neljään tuntiin ja nyt jo väsytti valmiiksi. Jämy mies, siis Paavo nimeltään, viittoili ovella lähtemisen merkiksi.
Istahdin autoon Paavon viereen ja Pakarinen takapenkille. Nahka narisi takapuolten alla ja auton keulaa koristi johtotähti.

- Onpa sulla komea auto, sanoin ja huomasin mielisteleväni.

- Viitti Ladallakaan ajaa, kun on Mersuun varaa.

Myötäilin kuuliaisesti perässä. Peruutuspeilistä näin, että Pakarinen runttasi etusormeaan sieraimeen.
Ajomatkan aikana Paavo vastaili kysymyksiini jo huomattavasti leppoisammin. Kyselin tulevista työkavereistani ja Paavo kertoi, että päivävuorossa oli suomalaisia töissä ja samoin työnjohtaja ja hotellin emäntä olivat suomalaisia, mutta nämä työskentelivät ainoastaan päivisin. Yövuorossa työskenteli kaksi siivoojaa, tosin nyt määrä olisi kolme, kunnes osaisin hommani kunnolla. Yösiivoojat tulivat Marokosta, Bangladeshista, Etiopiasta ja joskus olisi joku virolainenkin tuuramassa.
Paavo veti Mersun vinoparkkiin taksipaikalle hotellin pääoven eteen. Noustiin autosta ja marssittiin Paavon perässä sisälle. Mua alkoi jännittämään.
Paavo nyökkäili hotellin vastaanottovirkailijoille. Nämä nyökkäilivät takaisin, mutta mun mielestä ne katsoi minua ja Pakarista kuin teuraaksi vietäviä. Tultiin henkilökunnan taukotiloihin. Puheensorina katkesi hetkeksi, kun uteliaat kasvot kääntyivät katsomaan meitä, mutta pian sorina jatkui uudestaan. Taukotilan perälle oli rakennettu läpinäkyvä tupakkahuone. Tupakoimassa istui kolme vanhempaa naista. Paavo avasi käryttämön oven.

- Päivää prinsessat. Toin teille uuden orjan näytille. Hyvässä lihassa näkyy olevan ja kovasti kehuu olevansa ahkera, että tehdäänkö kaupat, Paavon kysyi hunajaisella äänellä.

- No kumpikos näistä on se orja, yksi naisista kysyi hihitellen ja tumppasi savukkeensa.

Tuumin, että huumorintajuttomampi olisi voinut loukkaantua noista puheista, mutta tuskinpa nuo pahaa tarkoittivat. Esittelin itseni ja mietin, että herrasmiehen rooli ei kolmesta naisesta huolimatta istunut tupakkahuoneeseen, joten valitsin taas jätkän osan.

- No mitäs pahaa sä olet tehnyt, että tänne olet joutunut, mielestäni vanhin naisista kysyi.

- Kuinka niin, kysyin hämmentyneenä.

- Ei se Ruotsissa kait vielä pahoja ole ehtinyt tekeen, kun se on vasta aamulla tullut laivasta pihalle, Paavo sanoi.

- No Suomessa olet sitten asiasi sotkenut, kun tänne täytyi muuttaa, vanhin naisista jatkoi.

- Enkä ole. Mulla on välivuosi opiskeluissa ja ajattelin viettää sen täällä, toistin itseäni.

- Älä viitti! Ei tänne kukaan enää Suomesta muuta ja tuu näihin hommiin, jos ei ole pakko, vanha nainen sanoi vihaisesti.

Mulla meinas palaa käämit totaalisesti. Kaikki tivaa, että mitä pahaa olen tehnyt. Eikä näköjään mene jakeluun, että puhtaasta seikkailunhalusta lähdin Ruotsiin. Mua alkoi pahasti epäilyttämään koko juttu, jos suomalaisten suhtautuminen on tätä, niin minkälainen on sitten ruotsalaisten? Tunsin koti-ikävää ja olin vasta muutaman tunnin asunut Ruotsissa.

- No selitä mitä selität, kunhan hoidat työsi. Oletko aikaisemmin siivonnut?

Aikaisemmasta viisastuneena kerroin ettei minulla ollut kokemusta siivoamisesta, mutta mainostin olevani nopea oppimaan uusia asioita.

- No pojat opettaa sua sitten pari yötä ja katsokin, että kuuntelet mitä ne sulle kertoo.

Sitten mulle esiteltiin pikaisesti paikkoja. Näytettiin henkilökunnan sisäänkäynti ja ovipuhelin, millä pyytäisin vahtia avaamaan oven. Pukuhuone oli kolkko, mutta löytyi sieltä sentään tyhjä kaappi mulle. Hissillä mentiin ylös –alas ja mä olin totaalisen sekaisin kaikesta, ajasta ja paikoista. Väsytti ja vitutti.
Kierros hotellissa oli ohi ja palattiin Paavon autolle. Lähdettiin ajamaan takaisin konttorille. Pakarinen ja Paavo puhelivat keskenään. Mulle tuli mieleen etten ole muistanut kysyä palkastani. En viitsinyt sitä Paavolta kysyä. Konttorilla oleva Paavon kumppani, jonka nimeä en enää edes muistanut tuntui mielekkäämmältä vaihtoehdolta palkkauteluihin. Aivot maalasivat kuvaa tulevan yön painajaisesta, mutta päätin etten anna periksi.

Saavuttiin takaisin konttorille. Paavo oli ajomatkan aikana maininnut työsopimuksen allekirjoittamisesta. Olin kysynyt, että millä kielellä työsopimus on ja Paavo kertoi sen olevan ruotsinkielinen, tietysti. Paavo mainitsi, että sopimus on ammattiliiton standardien mukainen, että poika vetää ihan rauhassa nimensä alle.
Katselin pöydällä makaavaa sopimusta ja yritin etsiä siitä kouluruotsistani tuttuja sanoja. Ainoa löytämäni ja usein toistava sana oli och. Nyt muistin vastapäätä seisovan miehin eli Paavon kumppanin nimen, sehän oli Lasse. Lassekin vakuutteli, että paperi on ihan ok. Se vain tuntui lisäävän vainoharhojani ja mietin kuinka pääsisin luistamaan paperin allekirjoittamisesta. Mietin, että miksi minusta tuntui siltä, että tässä ollaan jätkää kusettamassa koko markalla ja kuinka älykästä on allekirjoittaa paperi, josta ei ymmärrä mitään.

- Paljonko mun palkkani on, muistin vihdoin kysyä.

- Peruspalkan osaan sanoa, mutta sinulle tulee sitten erilaiset lisät siihen päälle.

Hämmästyin kuultuani peruspalkkani. Sehän on melkoinen summa rahaa ja laskukone päässäni raksutti vielä isompia lukemia tulevien ilta – ja yölisien kanssa. Rahalla on melkoinen mahti, koska epäluuloni työsopimusta kohtaan unohtuivat ja vedin siltä seisomalta nimen paperiin. Turhaa epäluuloni olivatkin, koska myöhemmin sain varmuuden, että epäröimäni työsopimus oli ihan ok.

- Onko sinulla paperiasiat kunnossa, Lasse kysyi.

- Ei ole.

- Yritä hoitaa ne nopeasti kuntoon. Sitten kun olet saanut ne hoidettua, niin meidän palkanlaskija lähtee sinun mukaasi avaamaan pankkitiliä.

- Enköhän mä osaa yhden pankkitilin avata.

- Varmasti osaat, mutta maan tapa vaatii, että sinulla on työnantajan edustaja mukana, että sinulle suostutaan avaamaan pankkitili.

- No yritän hoitaa paperiasiat sukkelaan, vastasin hämmästyneenä.

Poistuttiin Pakarisen kanssa konttorilta ja ihmeteltiin asioiden nopeaa kulkua. Pakarisen mielestä oli vaan hyvä, että rahan saanti alkaa heti. Itse olisin edelleen ollut halukas ottamaan rennosti ainakin viikon verran. Katsoin kelloa ja tuumin, että ehtisin nukkumaan vielä hyvä päiväunet ennen töihin lähtöä.

- Kuule Pakarinen, et kait kovin pahastu, jos vedän ruotoni lakanoihin, kun päästään kämpille.

- En varmasti. Voisin lähtee kylille pyöriin ja sieltä sitten töihin, niin saat rauhassa vetää painajaisia.

Palattuamme kämpille keiteltiin kahvit ja tupakoitiin. Oltiin samaa mieltä, että pomoni vaikuttivat hyviltä tyypeiltä, mutta ihmettelin vieläkin miksi kaikki tivasivat samaa, eli mitä pahaa olet tehnyt, että Ruotsiin on pitänyt muuttaa. Pakarinen kertoi jutelleensa muutaman 60 – ja 70 – luvulle Ruotsiin muuttaneen suomalaisen kanssa. Hän kertoi työkaveristaan, joka oli koulua käydessään ainoa suomalainen luokassa. Kaikki muut olivat ruotsalaisia. Pakarisen työkaveri oli kertonut koulukäynnin olleen jatkuvaa helvettiä. Kiusaaminen oli jokapäiväistä, turpiin tuli tasaiseen tahtiin ja koulun opettajia ei kiinnostanut asiaan puuttua. Työkaverin vanhemmat olivat yrittäneet puuttua asiaan, mutta opettajat olivat ilmoittaneet tylysti, että painukaa takaisiin Suomeen. Vanhemmat olivat yrittäneet viedä asiaa eteenpäin ja Pakarisen työkaveri oli saanut kärsiä lisää. Opettajat olivat rankaisseet poikaa aiheettomilla jälki-istunnoilla ja annetut arvosanat olivat paljon heikompia kuin niiden todellisuudessa olisi kuulunut olla. Koulukavereilta tuli edelleen turpaan ja opettajat haukkuivat luokan edessä tyhmäksi finneksi. Kolmen vuoden jälkeen perhe oli sitten muuttanut Tukholmaan ja tilanne oli muuttunut hieman paremmaksi. Työkaveri oli kertonut Pakariselle, että mainitut kolme vuotta olivat todella kasvattaneet, mutta jättänyt myös jälkensä. Lisäksi työkaveri oli kertonut, että vastaavia tarinoita oli lukematon määrä ja kaikki eivät sitä kestäneet. Esim. Ruotsin vankiloista löytyi kuulemma monta suomalaista, joiden elämä voisi olla toista, jos näiltä lapsuus – ja nuoruusvainoilta olisi säästynyt.
Pakarinen oli aloittamassa seuraavaa tarinaa, mutta pyysin lopettamaan. Oli paha olo Pakarisen työkaverin puolesta. Sanoin haluavani nukkumaan.
Pakarinen lähti omille teilleen ja minä pistin kännykän soittamaan herätystä hyvissä ajoin. Ennen nukahtamistani tunsin oloni uhmakkaaksi. Mulle ei yksikään hurri vittuile.

Siristelin silmiäni. Oli pimeää ja kännykkä vieressäni herätteli minua. Kesti hetken, kunnes tajusin missä olin ja mitä olisi edessä. Teki mieli vetää peittoa korville, mutta tuumin, että tämä olisi nyt sitten menoa. Napsautin sängyn vieressä olevaan jalkalamppuun valon ja nousin sängystä. Pistin heti tupakaksi ja mietin tulevaa yötä. Olo oli kumminkin levollinen tai enemmänkin odottavan utelias. tupakoituani kävin huuhtelemassa naamani ja pesemässä hampaat.
Juotuani kahvit oli aika lähteä. Ovella varmistin pariin kertaan, että avaimet olivat mukana ja painoin oven kiinni. Tunnelbana-asemalle olisi reilu viiden minuutin kävelymatka. Juna menisi työpaikkani takapihalle, joten uskoin välttäväni eksymisen. Astuttuani ulkoilmaan kello näytti kahdeksaa ja ilta oli jo hämärtynyt. Päätin ottaa tästä hetkestä kaiken irti. Sytytin tupakan ja nostin kaulukset ylös, kohta sankari katoaisi suurkaupungin pimeyteen. Elokuvakohtauksessa eläminen ei hävettänyt lainkaan, päinvastoin.
Tenstan torilla oli paljon nuorisoa ja minusta tuntui, että kaikki tarkkailivat kulkuani. En kuulunut joukkoon, koska ihonvärini oli valkoinen. Ulospäin yritin antaa rentoa kuvaa vaikka jännitti. Laskeuduin rullaportaita ja hermostuneisuudestani kertoi jatkuva kellon tarkistaminen. Tultuani junalaiturille olin lentää perseelleni. Monikymmenpäinen nuorisojengi tuntui valloittaneen koko tasanteen. Päätin ohittaa nuorisoporukan ja pyrkiä laiturin takaosaan. Kun ohitin jengiä, niin tuntui että aortta räjähtää sillä sekunnilla. Sivusilmällä katselin, että porukalla oli useampi bambukeppi matkassa ja olin varma, että lahnan pyydystämistä varten ne eivät olleet matkassa. Ohitettuani porukan tunsin kymmenet silmäparit niskassani. Ajattelin, että on tullut liikaa katsottua jengeistä kertovia elokuvia. Oliko tämä jokaisena iltana edessä? Pelko oli järkeä voimakkaampi. Yritin tolkuttaa itselleni, että porukalla ei ollut mitään syytä käydä kimppuuni, mutta eipä se auttanut. Tunsin taas koti-ikävää.